Rautasarven kurssitarjontaa vuodelle 2024

Ilmoittautumiset kursseille osoitteeseen rautasarvi@gmail.com


23.-24.3.2024 Nahkaleilin valmistus-kurssi Karkun evankelisella opistolla https://keokarkku.fi/leirit-ja…/nahkaleilin-valmistuskurssi/ Kurssilla valmistetaan käsityönä perinteinen nahkainen juomaleili. Ilmoittautumiset, kurssin hinta ja lisätiedot ylläolevasta linkistä.


25.-26.5. Yrttikurssi Paikka: Sammaljoki, Sastamala Hinta: 110€/hlö Ilmoittautumismaksu: 40€ (ilmoittautumismaksu laskutetaan heti ilmoittautumisen yhteydessä, tätä maksua ei palauteta vaikka kurssilaiseksi ilmoittautunut peruisi kurssin) Ravinto- ja yrttikasvien tunnistus, käsittely ja käyttö. Opi tunnistamaan luonnon hyötykasveja ja erottamaan ne näköislajeistaan ja myrkkykasveista. Keruutuoteneuvojan opissa opit eräämään ja käsittelemään yrtit käyttöösi tai myyntiin tasalaatuisina ja puhtaina. Kurssilaiset saavat suorittaa myös yrttipoimija kortin tai suorittaa lisää yrttejä jo olemassaolevaan korttiinsa. Majoitus omissa teltoissa kurssipaikalla.


9.6. Lasten erätaito-päivä Paikka: Sammaljoki, Sastamala Hinta:50€/lapsi+huoltaja Savun hajua, pihkaisia sormia, muurahaisia ja muita ötököitä, havunneulasia niskassa, multaa kynsien alla. Lasten erätaitopäivään mahtuu monenlaista luontoon ja eränkäyntiin liittyvää tekemistä. Rakennellaan majoitteita luonnonmateriaaleista, opitaan suunnistamista, puukon käyttöä, tulentekoa. Tunnistellaan kasveja ja opitaan mitkä niistä ovat hyödynnettävissä ja mitkä myrkyllisiä. Kunnon perinteinen ulkoilupäivä luontoseikkailuiden parissa. Aktiviteettia ja mukavaa tekemistä niin lapsille kuin huoltajillekin.


15.-16.6. Rautasarven eräkurssi Paikka: Sammaljoki, Sastamala Hinta: 130€/hlö Ilmoittautumismaksu: 50€ (ilmoittautumismaksu laskutetaan heti ilmoittautumisen yhteydessä, tätä maksua ei palauteta vaikka kurssilaiseksi ilmoittautunut peruisi kurssin) Suosittu kurssi joka tiukasti samalla paikalla kalenterissa vuodesta toiseen. Jämäkkä paketti erä-ja selviytymistaitoja viikonlopun mittaisella kurssilla. Laajasti eri aiheita eränkäynnin alalta. Muinaisia ruoanlaittotapoja ym nuotiokokkailuita, luonnonmateriaalien käyttöä, erilaisten varusteiden värkkäilyä, tulentekoa primitiivisin ja modernein keinoin ym ym. Olit sitten kymmeniä vuosia erätaitojen parissa toiminnut tervaskanto tai ensikertaa maastoon astuva, niin tältä kurssilta saat varmasti lisää sisältöä erätaitoihin. Majoitus omissa teltoissa.


15.-18.7.2024 Puukkokurssi https://keokarkku.fi/leirit-ja-kurssit/puukkokurssi/ Kurssilla valmistetaan puukko alusta loppuun. Taotaan terä hiiliterksestä ja suoritetaan lämpökäsittelyt. Valmistetaan kahva ja tuppi. Ilmoittautumiset, kurssin hinta ja lisätiedot ylläolevasta linkistä.


20.-21.7.2024 Nahkaleilin valmistus-kurssi Karkun evankelisellla opistolla https://keokarkku.fi/leirit…/nahkaleilin-valmistuskurssi-2/ Kurssilla valmistetaan käsityönä perinteinen nahkainen juomaleili. Ilmoittautumiset ja lisätiedot ylläolevasta linkistä.


3.8. Tulentekokurssi Paikka: Sammaljoki, Sastamala Hinta: 80€/hlö Ilmoittautumismaksu 40€ (ilmoittautumismaksu laskutetaan heti ilmoittautumisen yhteydessä, tätä maksua ei palauteta vaikka kurssilaiseksi ilmoittautunut peruisi kurssin) Tulentekoa primitiivisin keinoin ja modernein kikkailuin. Suomen kattavin ja monipuoisin tulentekokurssi siis taas tarjolla. Opi miten tehdään tulet erilaisilla tilapäiskeinoilla, varusteilla ja materiaaleilla. Suoraan luonnosta saatavilla matskuilla tai vaikka päälläolevillasi varusteilla, jos tulentekovälineet ovat häviksissä. Paitasi hauskaa, tulenteon hallitseminen miltei missä ja milloin tahansa, voi olla jopa hengen pelastava taito. Tule siis ottamaan haltuun ihmiskunnan kaikkien aikojen tärkein ja merkittävin taito.


5.-6.10. Riistankäsittelykurssi Paikka: Sammaljoki, Sastamala Hinta: 120€/hlö Ilmoittautumismaksu 80€ (ilmoittautumismaksu laskutetaan heti ilmoittautumisen yhteydessä, tätä maksua ei palauteta vaikka kurssilaiseksi ilmoittautunut peruisi kurssin) Opi käsittelemän riista alusta loppuun, riistalaukauksesta ruokapöydälle asti. Eläimen suolistus, nylkeminen, ruhon leikkaus, lihanpaloittelu. Lisäksi käymme läpi taljojen esikäsittelyn ja opimme mitä muuta kuin lihaa ja taljoja voi riistasta hyödyntää. Jokaisen metsästäjän ja muun saalista kunnioittavan ehdottomat perustaidot opit tälllä kurssilla. Majoitus omissa teltoissa.

Mäyrä-pata

Mäyräpata

Mäyrä (Meles meles) on suomalainen alkuperäislaji, jota sen yleisyydestä huolimatta ei pienpetopyytäjiä lukuunottamatta kovinkaan moni ole luonnossa nähnyt.
Mäyrä elelee hyvinkin näkymätöntä eloaan ja liikkuu pääasiassa pimeän aikaan.
Supikoirasta poiketen, mäyrät ovat enemmänkin metsien asukkeja, vaikka toki ovat levittäytyneet ihmisasutuksenkin läheisyyteen. Yleisimmin mäyriä näkee autojen yliajamina teiden varsilla.
Mäyräkannat ovat elinvoimaiset ja vahvat ja kestävät hyvin metsästyksen. Ravinnon suhteen mäyrä on hyvinkin kaikkiruokainen. Se osaa käyttää ravinnokseen hyönteisiä, matelijoita, pikkunisäkkäitä, lintuja ja niiden munia, marjoja, juuria sekä viljaa.
Iso osa mäyrän metsästyksestä perustellaan sillä, että se tuhoaa maassa pesivien metsäkanalintujen pesiä. Tämä pitää osittain paikkansa ja monin paikoin mäyrä on jopa tehokkaampi metsäkanalintujen poikueiden tuhoaja kuin supikoira. Mäyrällä ei juuri ole luontaisia vihollisia. Sen piilotteleva elämäntyyli, suojaisat luolat ja tehokas lisääntyminen saattavat paikka paikoin nostaa mäyräpopulaatioita huomattavan monilukuisiksi.
Supikoirat eivät itse juuri kaivele pesäluoliaan, vaan nekin pesivät mäyrien kaivelemissa luolissa. Mäyrä onkin erittäin tehokas kaivaja. Rakennusten alle kaivautuessaan, se laajentaa luolastoaan usein niin tehokkaasti, että rakennusten perustat sortuvat. Mäyrä on voimakasrakenteinen näätäeläin, jolla on vahva luusto ja voimakas vartalo. Vahva pohjavilla ja paksu rasvakerros toimivat myös panssarina muita petoeläimiä vastaan.
Jahtimuotoina yleisimmät mäyrän pyynnissä ovat luolakoirametsästys, loukkupyynti ja haaskalta "kyttäys".
Vuosittainen saalis vaihtelee 10 000 yksilön molemmin puolin.
Mäyrän erittäin kestävänahkainen ja kauniskarvainen talja oli aikoinaan haluttu materiaali esim. metsästyslaukkujen materiaaliksi. Nykyisin luonnonriistan taljoista ei suostuta maksamaan edes kohtuullisia korvauksia ja suurin osa taljoista menee hukkaan.

Mikäli taljasta haluaa edes jonkinlaisen korvauksen, täytyy se jalostaa tuotteeksi, esim metsästyslaukuksi, ja myydä valmiina tuotteena. Taljan voi parkita itse, tosin se on melko työläs prosessi, etenkin jos ei ennen ole nahkojen parkitukseen perehtynyt.
Mäyrän taljan muokkaus on melko edullista myös nahka ja turkismuokkaamoissa ja se onkin alkuun ehkä suositeltavampi vaihtoehto. Valmiiksi parkitusta taljasta on helpompi alkaa valmistamaan haluamiaan tuotteita ja näin saa myös hyvää vertailua-materiaalia sitten kun itse alkaa parkitsemaan.
Mäyrän taljan lisäksi mäyrässä on myös muuta hyödynnettävää. Kallotrofee, luut ja jopa jänteet ja kynnet. Mutta ehkä tärkeimpänä; liha.
Mäyrän liha on nykyään totaalisen aliarvostettua jopa metsästäjien keskuudessa. Aniharva on ikinä edes mäyrän lihaa maistanut ja silti hokee vakuuttavasti että se ei ole syömäkelpoista.
Tässä on syynä asenteet ja uskomukset. Aiemmin mäyrä on ollut suomalaisille ihan tavan ruokaa.
Ja ruokapöytään sen soisi löytävän nykyäänkin entistä useammin.
Nyt on muutamien vuosien ajan jonkinlainen pieni trendi mainostella eri tv-ohjelmissa mäyrän syöntiä. Se tehdään kuitenkin typerällä hypettämisellä ja sitä pidetään jonkinlaisena extremenä.
Olen katsellut useampiakin ohjelmia ja nettivideoita joissa mäyrää on laitettu ruoaksi. Miltei kaikkia yhdistää järjetön kohellus ja elämyksien ylikorostaminen.
Tosiasiassa mäyrän liha erittäin hyvää. Maku on hyvinkin miedon riistainen ja suutuntuma lihassa on miellyttävä.
Esittelen tässä nyt yhden helpon ja turvallisen tavan valmistaa mäyrästä erittäin herkullista ruokaa, ilman mitään extremeä.

 Parasta olisi jos saadaan mäyrä loukulla, jolloin se voidaan lopettaa nopeasti ja tehokkaasti. Verrattuna esim. luolakoirajahdista saatuun mäyrään, loukussa oleva eläin on rauhallinen, eikä ole vaaraa ns stressilihasta, jossa veri on pakkautuneena lihaksistoon. Luolakoirajahdeissakin saatuja mäyriä toki voidaan käyttää, mutta parhaan lihan saamiseksi välttäisin ainakin pitkään koiran haukussa olleita, joilla on pitkään kova adrenaliini"huuma" päällä.
Tämä nuori mäyrä tuli loukusta ja lopetin sen ampumalla atlasnikamaan, näin saan kallon ehjänä ja kaikki liha on vertymätöntä ja siistiä sekä lopetus nopea.

 Ensimmäinen tehtävä on laskea veret. Se tehdään välittömästi lopetuslaukauksen jälkeen viiltämällä kaulavaltimo poikki. Eläin kannattaa silloin laittaa pää hieman alaspäin, jolloin veri ei sotke taljaa ja verentulo on nopeaa.
Verenlaskun jälkeen ruho laitetaan selälleen ja "piirretään" nylkyviillot. Teen piirron aina ensinrintakehästä peräaukkoa kohti ja kierrän peräaukon ympäryksen ja jatkan hännän kärkeen asti. Tämän jälkeen viillä rintakehästä leuan kärkeen. Seuraavaksi viillän etujalat kämmenpuolen keskeltä, loivasti kaartaen etujalkojen etupuolen sivua pitkin solar plexukseen.
Seuraavaksi takajalat kämmenpuolelta takajalkojen takapuolen reunaa pitkin peräaukkoon saakka. Huomioitavaa että peräaukko siis viilletään kiertäen erilleen muusta taljasta, jolloin peräaukon ympärille muodostuu kolmio, jonka terävä kärki on häntää kohti.
Mäyrän nahka on lujasti kiinni, eikä pintarasvan ja nahan välissä ole selkeä kalvoa, kuten useimmilla muilla nisäkkäillä. Nahka täytyy siis nylkeä veistä käyttäen kokonaan.

 Kun mäyrä on saatu nyljetty siten, että sivuilta on saatu kupeiden päältä nahka irti ja takajalat on nyljetty vähintään polveen asti, voidaan työn hygieenisyyden ja myös helpomman käsiteltävyyden vuoksi mäyrä nostaa riippumaan takajaloistaan. Nyt nylkemistä jatketaan peräpäästä kohti kuononkärkeä. Erittäin tärkeää on huolehtia, että karva ei missään vaiheessa osu lihaan. Näin vältytään epäpuhtauksien ja karvassa olevan hajun leviämisestä lihaan.

 Nyljetty talja pitäisi olla sivuiltaan symmetrinen ja mikäli jalat on nyljetty oikein, ei pitäisi syntyä myöskään "pusseja" vaan talja on tasainen ja siisti. Talja asetetaan karvapuoli alaspäin loivasti kaltevalle, tasaiselle pinnalle ja suolataan lihaspuolelta huolellisesti. Tässä vaiheessa suolaa ei voi käyttää liikaa.

 Mäyrän ruho roikkuu nyt nyljettynä. Tässä vaiheessa tarkistetaan huolellisesti, että missään kohtaa ei ole irtokarvoja eikä muita epäpuhtauksia. Jos sellaisia on, ne poistetaan.

 Mäyrällä on erittäin paksu rasvakerros. Pintarasva kannattaa poistaa kokonaan. Mäyrän rasvassa on melko väkevä maku, joka maistuu lihassa, mikäli sitä ei tässä vaiheessa poisteta. Mäyrän rasva on öljymäistä ja sen keittämällä ja siivilöimällä saadaankin öljyä, jota voidaan käyttää esim. mehiläisvahaan sekoitettuna erinomaisena nahkarasvana. Tätä öljyä voidaan käyttää myös takjan parkitsemiseen.

 Rasvanpoiston jälkeen aloitetaan suolistus. Tämä on erittäin tärkeä vaihe ja sen onnistumisesta riippuu paljon myös lihan maku.
Suolistus aloitetaan viiltämällä vähän matkaa vatsanahkaa auki takareisien väliin saakka. Näin saadaan peräsuoli näkyviin. Seuraavaksi viilletään peräaukon ympäriltä, varovasti peräsuolta rikkomatta, peräaukon nahka irti siten, että peräsuoli jää siihen kiinni. Kun peräaukko ja suoli on irti, se vedetään varovasti ulos. Näin estetään peräsuolen sisällön valuminen. Vatsanahkaa viilletään nyt auki alaspäin, aina rintarankaan saakka. Kun viilto on saatu tehtyä, vedetään suolet ja vatsalaukku ulos, peräsuolesta kiinni pitäen. Sisältö putoaa siististi alas, eikä sotke ruhoa.
Kun suolisto on ulkona, avataan rintaontelon välikalvo ja poistetaan siellä olevat sisäelimet.

 Suolistuksen jälkeen avataan rintalasta kokonaan auki ja irroitetaan pää atlasnikaman ja kallon välistä veitsellä. Pään irroittamiseen ei käytetä sahaa eikä pihtejä, vaan se viilletään nikamien välistä.

 Ruho paloitellaan heti. Mäyrän liha valmistetaan aina täysin kypsäksi, joten riiputtamiset ja raakakypsyttämiset eivät hyödytä ruoanlaitossa lainkaan. Riippuvasta ruhosta irroitetaan ensin kuvelihat(alarivi oikealla), lavat(ylärivi vasemmalla), seuraavaksi ulkofileet(ylärivi toinen vasemmalta) ja kyljet(ylärivi oikealla). Selkäranka sisäfileineen irroitetaan seuraavaksi(keskellä oikealla) ja lopuksi takapaistit(alarivi vasemmalla).

 Takapaistit kannattaa leikata luuttomaksi ja erotella paistit. Mäyrällä on takapaisteissa sisällä melko paljon rasvaa, jota ei saa poistettua, ellei paisteja erotella. Kuvassa molemmat takajalat on leikattu luuttomiksi ja rasvattomiksi ja paistit eroteltu. Lavat voidaan jättää luullisiksi ja niistä poistetaan vain pintarasvat.
Kyljet ja kuvelihat jätin pois, mutta ne voidaan myös käyttää. Kupeet ja kyljet tulee aina jättää kuitenkin pois, jos niissä on vähänkään vertymää tai vatsan sisältöä. Itse jätän ne pois, koska kupeissa ja kyljissä on mäyrällä runsaasti kalvoa, joka on selvästi happaman makuista. Eli mikäli haluat saada miedon makuisen riistaruoan mäyrästä, jätä kyljet ja kupeet pois. Voit kokata ne vaikka erikseen ja testailla sopiiko niiden maku sinun suuhusi.

 Kattilaan laitetaan vettä ja lisätään suolaa, jotta saadaan n10%:nen suolavesi. Lihat laitetaan tähän suolaveteen.

 Mäyrä on yksi trikiiniloisen isäntäeläimistä ja on ehdottoman tärkeää, että mäyrän liha kypsennetään riittävän kuumassa. Itse varmistan trikiiniloisen uhan poistumisen keittämällä lihoja 20 minuuttia. Mittarilla voidaan mitata lämpö esim. lapapaistista. Trikinellat tuhoutuvat kun liha kypsennetään vähintään 70C lämpöön. Itse kuumennan keittovaiheessa mäyrän, supikoiran, ketun ja muiden trikiiniä kantavien eläinten lihat aina lähelle sataa astetta keittovaiheessa.
On huomioitavaa, että trikiini-vaara ei poistu pakastamalla, vaan kuumennus on ainoa varma keino!

 Keittämisen jälkeen, lihat ruskistetaan nopeasti pannulla voissa paistamalla.

 Keittoliemi voidaan maustaa hunajalla, joka sopii erinomaisesti etenkin mäyränlihalle.

 Padan pohjalle laitetaan kuorittuja ja viipaloituja perunoita ja porkkanoita. Keitetyt ja paistamalla ruskistetut lihat kaadetaan juuresten päälle.

 Mausteeksi pari valkosipulin kysttä murskattuna, mustapippuria ja mieleisiä yrttejä. Itse olen tykästynyt riistanisäkkäiden maustamisessa "Provencen Mix"-yrttiseokseen, jossa on timjamia, rosmariinia, oreganoa, kynteliä ja salviaa. Suolaa ei tarvi lisätä, sillä keittoliemessä on suolaa jo valmiiksi.

 Lihojen päälle laitetaan muutama voi nokare.

 Keittoliemi kaadetaan pataan. Liemessä oleva suola riittää suolaksi.

 Uuni kuumennetaan 200C asteeseen.

 Pata laitetaan uuniin ja pidetään 15min 200C asteessa, jonka jälkeen lasketaan lämpö 100-150 asteeseen kahdeksi tunniksi.

 Valmis mäyräpata. Halutessaan lihat voi nyt sekoittaa juuresten joukkoon tai ammentaa kauhalla suoraan lautaselle.

Erittäin herkullinen ja murea mäyränliha peittoaa monet yleisemmin käytössä olevat riistalihat.
Mäyränliha on ikiaikainen suomalainen ravintoaine, olkaamme ylpeitä perinteistämme ja pitäkäämme niistä kiinni!

Kesän 2016 Kursseja!

Ilmottautumiset kursseille osoitteeseen rautasarvi@gmail.com

Kurssilaiset valitaan ilmottautumisjärjestyksessä

Tulenteko-kurssi heinäkuussa 2016
Lauantai 9.7.2016 klo. 10.00-17.00
Hinta: 50€/hlö
Ilmottautumiset rautasarvi@gmail.com

Paikka: Rautasarven Paja. Paikka sijaitsee Sastamalan Sammaljoella, n.15 km Vammalan keskustasta. Tarkka osoite ilmoitellaan ilmottautuneille.

Kurssi pidetään ulkona, joka tulee ottaa huomioon varustuksessa. Eli kelin mukaiset ulkovaatteet ylle. Sadevarustusta, vaihtovaatetta jne.
Paikalla on hyvä mökki ja saunarakennus, joissa voi tauotella jos keli muuttu pahaksi. Sähköt tulee, joten puhelinten ym. latailu onnistuu. Ulkovessa.

Kouluttaja: Ilkka Seikku

Kurssin sisällöstä: Tutustutaan muinaisiin tulentekovälineisiin ja tulenteon tekniikoihin käytännön tekemisen kautta.
Käydään läpi erilaisia suomessa käytettyjä tulentekotapoja kitkatulista, soikean tuluskiven käyttöön ja teräksestä taottuihin tulusrautoihin. Harjoitellaan tulenteon tekniikoita käytännössä ja perehdytään tulenteossa tarvittavien materiaalien etsimiseen, esikäsittelyyn sekä välineiden valmistukseen. Käydään läpi myös taulanvalmistuksen perusteet.
Jokainen valmistaa itselleen toimivan tuliporan, jonka saa mukaansa.

Muuta huomioitavaa: Kurssilaiset ottavat omat eväänsä ja ruokailuvälineensä mukaan. Paikalla voi avotulella tehdä sapuskaa.
Lähin kauppa on n.15 kilometrin päässä, joten ruokatarpeet kannattaa hakea etukäteen.
Juomavettä on paikan päällä ja kahvit/teet ja kastamiset kuuluu hintaan.
Jokainen kurssilainen ottaa mukaan vuolemiseen sopivan puukon, jota tarvitaan tuliporan tekemisessä.

                                         

                                         

                                         

                                         

Traditional Finnish woodlore articles in ERÄ-magazine
by Ilkka Seikku

During this year (2016)I´ve been writing articles about traditional Finnish woodlore. There are few pages about finnish woodlore in every number of one of the largers outdoor-magazines in Finland, called ERÄ-magazine.
Photographs and videos are taken by a professional outdoor-photographer Panu Pohjola. We surely have a lot of fun while having weekends spending in wilderness, and taking pictures.
I have spend my lifetime searching and making concretely, these kind of stuff, so I don´t need to take loans from books or taking a long time to prepare before I start to write. Usually I just sit down and write the whole article straight to be ready. That makes it very nice and pleasant. To me, it´s more like relaxing, while I write about subject I know well and have experience.
Also the thing, that Panu Pohjola is a master photographer, gives me more space to write. I think our co-operation work perfectly. I know my subject and Panu masters his and we both can concentrate on things we love!

We also make short videos during photography sessions and those videos are published in ERÄ-magazines homepages. Also you can find those videos in youtube.

I´ll link those videos here too. New video comes in every month, so check my blog every now and then, if You are interested about Finnish woodlore.

Making nettle rope and tripod

Primitive back bag

Traditional trap

Suomen Eräperinneyhdistys ry:n tapahtumia

SEPY ryKoitan muistaa päivitellä tänne Suomen Eräperinneyhdistys ry:n kursseja ja tapahtumia, joihin voi myös yhdistyksen ulkopuoliset ilmaista halukkuutensa tulla.





Jousimetsästyskurssi
Ajankohta 24.11.2015
Kurssi on tarkoitettu perinteisiä jousia käyttäville vaistoampujille. Kurssilaiset käyttävät omia jousiaan, nuoliaan ja muita varusteitaan. Kurssipäivän jälkeen on mahdollisuus yölliseen supi/jänisjahtiin kuunvalossa.
Varusteiden osalta toivotaan perinnehenkisyyttä, eli jos omistat itsetehdyn(tai vaikka jonkun muun itse tekemän) yksipuisen/jännevahvisteisen/perinteisesti laminoidun jousen (Mieluummin ei lasikuitu/epoksi kasattuja jousia), niin ota se.
Kurssilla ei kilpailla, eikä mittailla parhaita tuloksia, vaan perehdytään aidon oikeaan jousimetsästykseen käytännön harjoitusten kautta.
Kurssin kouluttajana Ilkka Seikku
Paikkoja on rajallinen määrä ja kurssille halukkaiden "anomukset" käsitellään kaikki samaan aikaan.
Ilmoita halukkuutesi kurssille ja kerro hiukan itsestäsi ja ajatuksistasi, miksi kurssille haluaisit.
Lisätietoja finwoodlore@gmail.com

Eräperinne
Copyrights by Ilkka Seikku

Perinteiset eränkäyntitaidot ja luonnossa selviäminen ovat ikiaikaisia itsestäänselvyyksiä Suomessa. Kehnollakin varustuksella täällä on pärjätty ja osattu elää. Nykyäänkin aihe kiinnostaa monia ihmisiä, mutta enää ei vaarit ehkä viekään pienestä pitäen metsälle ja ukki ei ehkä osaakaan varttaa kirvestä tai vääntää vitsasta, puhumattakaan että luonnosta voisi löytää hätätilanteessa ravintoa.




Luonnon merkitys

Maaltapako (tai paremminkin ihmisten pakottaminen pois maalta) ja kaupunkielämän materialismiin perustuva helppous ovat vieroittaneet monet totaalisesti pois luonnosta. Luonto on likainen ja pelottava ympäristö. Vailla palveluja ja valmiiksi tehtyä ohjelmaa se on myös kuolettavan tylsä paikka. Metsässä on vaikea päteä kenellekään, siellä ei katsota CV:tä ja ne juuri asennetut auton erikoisvanteetkin ovat silmänkantamattomissa. Luonnossa ei ole yhteiskuntaeroja eikä köyhiä sen enempää kuin rikkaitakaan.

Alkujaan ihmisen oli pakko olla ”eränkävijä”. Metsästys, kalastus ja keruutoiminta oli ihan yhtä arkipäiväistä kuin nykyään marketissa käynti.
Erona tosin se, että homma oli huomattavasti rankempaa ja kesälomat ja pekkaspäivät oli outoja käsitteitä. Kun täytyy huomioida talven varalle varautuminen niin pelkkä kesämökin polttopuiden teko ja niiden pinoaminen kauniiksi pihan koristeeksi ei oikein vastaa samaa. Ja talven mittaan jos ne polttopuut hupenivat liiaksi, oli aika usein edessä kuolema. Tottakai se on hyvä että elämä ei enää ole ihan niin suurta kamppailua. Mutta sekin on tottumiskysymys. Muinainen ihminen ei tiennyt helpommasta. Ei oltu vielä tarpeeksi alettu alistaa ja orjuuttaa ketään ja luontoa kunnioitettiin, koska se ”antoi”. Nykyäänhän ihminen ajattelee että ”mitäs sitä ottaisi”, sen kummemin ajattelematta luonnon tilaa.

Nykyisin jokainen puu, kivi ja kanto, samoin kuin suot, joet ja järvet on laskelmallisesti arvoitettu. Niillä on hinta jonka ihminen on niille keksinyt. Hinta perustuu siihen, millaisia hyödykkeitä tai useammin ehkäpä; turhakkeita, kyseinen elementti vastaa. Puolentoista kuution mänty on sadan euron luokkaa. Sillä saa halvahkon kännykän. Sitä ei arvoiteta että mikä sen puun merkitys on ympäröivälle luonnolle, paitsi korkeintaan juuri vaalien alla.. Mikä ihminen on määräämään mitään arvoja sille, jonka olemassaoloon perustuu koko sen ihmisen eläminen tällä planeetalla!?

Maaperä alkaa olemaan täynnä putkia ja johtoja, joita ihminen suuressa mahtavuudessaan ja viisaudessaan sinne on kätkenyt. Ja sekin taas vain ja ainoastaan siksi, että helpottaisi eloaan muun luonnon kustannuksella. Yhteiskunnan ”kehitys” on edennyt siihen huikeaan pisteeseen, että jotkut päättävät mitä kukakin tekee. Vastuun he sysäävät kuitenkin sille jota määräilevät, se on nerokasta. Jos et halua vesijohtoa kun töllisi vieressä on lähde, niin sinut pakotetaan ottamaan se vesiputki ja putki kaivetaan vaikka sen lähteen läpi, saastuttaen se.
Hulluinta on, että kaikki ihmiset tietävät kyllä miten järjetöntä se on, mutta silti niin tehdään.

Kyseiseen alistamiseen ja luonnon raiskaukseen on todella helppo mennä mukaan. Se on siinä mielessä stressitöntä kun ei tarvitse edes katsella, eikä edes tietää koko luonnontuhoutumisesta. Vastalauseet nauretaan kumoon ja toistetaan hokemaa; ”kehityksen on kuljettava eteenpäin”.
Luonnon hyvinvointia ei pidetä niinkään tärkeänä, vaikka siitä aika ajoin keskustellaan. Tällaisesta keskustelusta on tullut enemmänkin vain tapa, sen tarkoituksena ei juurikaan ole oikeasti asioille tehdä mitään.
Tärkeämpiä asioita ovat kansakuntien liitot ja muut suuret linjaukset. Kaikki haluavat olla isojen ihmismassojen johtajia. Kuinka tärkeä oikeasti on vaikkapa EU? Verrattuna luontoon? Olisiko EU vouhotusta ilman hyvinvoivaa luontoa? Entä olisiko hyvinvoiva luonto ilman EU:a?
Tottahan toki selitetään, että esim. näissä yhteisissä liitoissa saa enemmän aikaiseksi ja esim. luonnon hyvinvointia voidaan silloin katsoa moniulotteisemmin ja suojelutoimien järjestelystä saadaan tehokkaampaa.
Juurikin niin se asia on. Ja sehän tässä tökkiikin. Yksi ihminen kokee olevansa niin mitätön, ettei mahda luonnon raiskaamiselle mitään, eikä tälle päättömälle ”kehitykselle”. Direktiiveillä MÄÄRÄTÄÄN luontoa koskevia asioita. Pahin roisto on juuri se luonnossa ja luonnon ehdoilla elelevä tyyppi. Se kun katkoo silloin tällöin puista oksia ja ottaa ravintonsa ja muut tarpeensa suoraan sieltä luonnosta. Attaseasalkkuaan kanniskeleva virkamies ei edes mieti, että hänen salkkunsa metalliniittien materiaali on louhittu maasta ja kotosalla säätäessään ilmalämpöpumppuaan hän ei edes ole kiinnostunut paljonko luonnolta on väkisin otettu, jotta se edullinen sähkö virtaa siihen pumppuun. Se ei näy!
Yleinen teesi on että ”jos kaikki maailman ihmiset käyttäisivät luontoa kuten muinainenkin ihminen, niin anti ei luonnosta riittäisi”. Tuo on paksuinta postaskaa mitä voi suustaan ulos työntää!
Tällähetkellä ihminen rasittaa luontoa enemmän kuin milloinkaan aiemmin. Ja monin kerroin enemmän kuin edes suhteutettuna aikakausien väkilukuihin. Mistä nykypäivän ihminen kuvittelee sen television tupsahtaneen siihen ylisuuren olohuoneen jalopuiselle, muutaman vuoden välein uuteen vaihdettavalle pöydälle? Tyhjästäkö? Entä ne kaksi autoa siinä pihassa? Ilmeistyivätkö ne autokauppaan itsekseen?
Ei. Vaan ne kaikki on otettu jokaikistä nippeliä ja mutteria myöden luonnosta. Myös ne täysin tarpeettomat ”lisämausteet” ja muut turhakkeet, joita suurin osa ihmisen käyttämästä materiasta todellisuudessa on.
Hämmästyttävintä on se, että silti vaan se luonto sinnittelee ja antaa meidän keekoilla täällä. Nöyrryytettynä, raiskattuna ja kahlittuna se silti vaan antaa meille kaiken mitä tarvitsemme ja lisäksi henki pihisten jakelee meille vieläpä valtavan määrän täysin turhaa materiaa.

Surullista on se, että ihminen ei arvosta sitäkään, vaan haluaa vielä vaan lisää ja lisää, loputtomasti. Ja ihminenhän ei edes jakele sitä kaikille ihmisille tasapuolisesti, vaan vahvimman oikeudella siitä otetaan vaikka kaikki yksin itselle.



Miten sitten pitäisi elää ja olla?!? Mistä sitä kukaan tietää, ei sellaista voi määrätä. Periaatteessa juuri näin kun nyt mennäänkin; luonnonlaki, vahvemman oikeus. Tapetaan ja valloitetaan, raiskataan ja alistetaan. Kuka tietää?

Ihmisellä kun kuitenkin on jokaisella sellainen kuin moraali. Tavallaan sisällään oleva tietoisuus oikeasta ja väärästä joka perustuu paljolti siihen, että miten haluaisi itseään kohdeltavan.
Sen perusteella voisi olettaa että ihminen toimisi mahdollisimman huomaamattomana tekijänä luonnossa. Ottaisi sen mitä tarvitsee, ei enempää. Ne on hienoja sanoja ja kaikki arvostaa, mutta todellisuudessa niin toimii vain äärettömän harva. Useimmat eivät ole edes sellaista ihmistä nähneet tai kuulleet sellaisesta.

Tottumus on suuri ongelma. Kun totutaan johonkin helpompaan, niin siitä on todella vaikea päästää irti. Sähkölämmitys. Aika harva vaihtaisi sähkölämmityksen kokonaan vaikka puulämmitykseen. Maalaisromantiikkaa tirisevissä sisustuslehdissä on ihania takkoja ja puut aseteltuna kauniisti.. Vaikuttaa ihastuttavalta ja moni ostaakin juuri sitä varten itselleen kesämökin tai huvilan, että voi siellä leikkiä luonnonystävää ja luonnonläheistä ”perusihmistä”. Toinen asunto pidetään kuitenkin omistuksessa, koska se on lähellä toimistoa jossa työskennellään, jotta saadaan rahaa siihen wannabee mökkiin. Sähköpatterit imevät luonnonvoimaa yötäpäivää, mutta olo on silti kuin jollain maailmanpelastajalla kun tungetaan halkoa mökin takkaan, jonka pihaan on ajettu uudenkarhealla maastoautolla.
Siihen ei suostuta, että jäisikin sinne luonnon lähellä olevaan mökkiin. Elää siellä. Eihän se käy, ihmiset pitäisivät hulluna ja arvostettu ura jonain imurikauppiaana saattaisi mennä sivu suun.

Yhteiskunta

Historiansa ja juuriensa unohtaminen, etenkin näin isosti, kuten on tapahtunut tässä eränkäyntikulttuurin tapauksessa, on aika erikoista. Ei puhuta pitkästä ajasta kun vielä eränkäynnillä oli hyvin merkittävä rooli suurelle osalle Suomen kansasta.
Elettiin luonnosta ja luonnossa.



Sittemmin tapahtui se, mikä yleensäkin tapahtuu ”kehityksen” nujertaessa alkuperäisen tavan elää; vanhaa alettiin häpeämään! Luonnosta saatava ravinto mutusteltiin puolipiilossa, mutta kerran vuodessa satamaan saapuneita appelsiineja aseteltiin näyttävästi juhlapöytään naapurien narskutellessa kateellisena hampaitaan. Muutenkin kaikki muualta tuotu oli hienoa ja ne omat perinteiset asiat olivat merkki köyhyydestä ja huonoudesta.
Samaa edustaa useimmissa kodeissa yhä vieläkin sitkeässä oleva tapa, että ”fiineimmille” vieraille haetaan ne arvoastiastot kahvipöytään. Ei kehdata käyttää niitä arkiastioita, etteivät pidä köyhinä ja sivistymättöminä. Sanotaan että ihmisen erottaa eläimestä käsitys kuolemasta, valehtelu ja suunnitelmallisuus. Edellä olevat ominaisuudet kuitenkin voi nähdä monen eläimen omaavan.
Mutta tuo itsensä ja oman elämänsä häpeäminen on asia, jota muut eläimet eivät edes osaa.

Jos oikein mietimme, että mikä rajaa tämän nykytilan tuosta entisaikojen eränkäyntikulttuurista, niin huomaamme äkkiä, että se raja-aita on todella huterasti pystyssä.
Yksi oleellinen asia on tiedonsiirto. Nykyään kun tieto on paikassa X, se on halutessa likimain samalla hetkellä missä tahansa maapallolla. Tämän mahdollistaa teknologia. Lankapuhelimet, radiopuhelimet, kännykät, tv, internet jne. Kuvittele jos ne olisi poissa; KUKAAN ei tietäisi että mikä on mielestäsi ”IHQ”:ua eikä kukaan saisi reaaliajassa lukea facebook-päivityksestäsi, että olet juuri juonut lasillisen vettä! Myös aavistuksen tärkeämpänä pidetyt asiat olisivat täysin tiedostamattomissa kun välimatka on yli huutoetäisyyden.
Ihmisellä, kuten myös monilla muilla eläimillä, on tarve rakentaa yhteiskunta. Alkukantaisimmilla ihmisilläkin on omat kulttuurinsa ja sitä kautta yhteiskunta omine sääntöineen ja järjestelmineen.
Muista eläimistä poiketen ihminen kuitenkin koittaa ”rakentaa” yhteiskuntaansa kokoajan. Sanotaan että kehityksen ja yhteiskunnan on mentävä ”eteenpäin”. Sana ”eteenpäin” tässä yhteydessä on aika omituinen, mutta perustunee ihmisen tapaan ajatella tulevaa ja mennyttä ikäänkuin eteenpäin kulkemisena ja takaisinpäin kulkemisena. Samoin kuin nykyihminen kellon keksittyään alkoi ajattelemaan ajan käsitystä eteenpäin menevänä. Tuleva on edessäpäin ja mennyt on takana. Aika hullu ajatus sinällään ja täysin väärä..
Aika ei liiku, eikä siis historiakaan.
Ihmisen loputon yhteiskunnan kehittämisen ja rakentamisen tarve tuhoaa AINA loppujen lopuksi kyseisen yhteiskunnan. Esimerkkejä on historiassa valtavat määrät ja varmastikaan kaikki eivät ole tulleet tietoon. Puheet yhteiskunnan sortumisesta on ikiajat leimattu hullunpuheeksi ja niin ne leimataan yhä ja tullaan varmasti tulevaisuudessakin leimaamaan. Aina kuitenkin muistutetaan, että historia toistaa itseään. Miksi siitä ei oteta oppia, vaikka suunnilleen kaikki sen tunnustavat?? Historiasta näkee tulevan, aika helppoa! Kehityksen huumassa ihminen kuitenkin olettaa aina olevansa juuri sen aikakauden edustaja, joka tietää miten kaiken saa hallintaansa ja maailmasta tehtyä ikuisen..
Yhteiskunnan sortumisen jälkeen aletaan rakentamaan aina uutta, se on sisäänrakennettu selviytymiskeino. Kerätään yhteisö ja laaditaan säännöt, ei se muuta tarvitse. Mutta jossain vaiheessa löytyy aina ihminen, joka keksii hyötyä muiden ihmisten tai luonnon kustannuksella. Ja hän koittaa hyötyä siitä enemmän kuin olisi tarve. Ihminen on laiska ja mukavuudenhaluinen. Alistetaan, orjuutetaan ja tuhotaan; nämä on nimenomaan avainsanat yhteiskunnan kehittymiselle ja rakentamiselle. Jos ei tapahdu alistamista, orjuuttamista ja tuhoamista, niin ei mennä ”eteenpäin” ja sehän se on kauheaa. Aikansa kun tätä on tapahtunut, päästään tähän tilaan mikä esim. tällä hetkellä on. Kehittymistä ja yhteiskunnan rakentamista onkin yhtäkkiä se, että koitetaan paikkailla, edes nimellisesti, sitä tuhoa ja kärsimystä minkä yhteiskunnan rakentaminen ja pakonomainen kehittäminen on aiheuttanut. Ja samaan aikaan jatketaan kuitenkin sitä alistamista jne. Loputon kierre siis, noidankehä.

Yhteiskunnan rakentamisen lähtökohdat riippuvat siitä, mitä aiemmista tuhoutuneista yhteiskunnista on jäänyt jäljelle. Se voi olla tietoa, materiaa tms. Kuitenkin alkuperäisimmillään ja tavallaan aidoimmillaan ihmisen yhteiskunta on aina silloin, kun se on mahdollisimman yhtä ympäröivän luonnon kanssa. Luontoa ei tarvitse holhota, kuten nykyään tehdään. Ihminen pystyy hyödyntämään luontoa saadakseen elämiseen tarvittavat perustarpeensa tyydytetyksi ilman luonnon alistamista, raiskaamista tai luonnon kahlitsemista.
Riittävän eristäytyneet alkuasukasheimot elävät tänäkin päivänä luonnon ehdoilla ja luonnossa. Mutta järjestäen, keksittyään miten luontoa voi alistaa ja käyttää ihmisen turhamaisuuden tarpeen tyydyttämiseen, alkaa tämä ”yhteiskunnan rakentaminen”, jolle ei ole olemassa mitään varsinaista tavoitetta tai päätepistettä, ei edes teoreettista. Siis pistettä, jolloin kehittyminen ja yhteiskunnan rakentaminen olisi valmis. Se on jopa mahdotonta, koska rajana tulee luonnon tuhoutuminen, joka johtaa yhteiskunnan lopulliseen romahdukseen. Ihminen ei elä ilman luontoa, vaikka suurkaupungin keskustassa voisi siltä tuntuakin. KAIKKI perustuu kuitenkin luontoon. Luonnon ”järjestys” on niin moniulotteinen ja monimutkainen, että sitä ei ole mahdollista valjastaa täydellisesti ihmisen hallintaan. Luonnossa syntyy kokoajan uutta ja kuolee vanhaa pois. Ihminen ei kykene kehittämään asioita, jotka pitävät luonnon monimuotoisuuden ja sitäkautta tapahtuvan luonnon monimuotoisuuden kehittymisen ja jatkuvan muutoksen hallinassa. Eikä tarvikaan. Luonto on tavallaan yksi kokonaisuus. Myös ihminen on osa sitä. Ihminen ei ehkä ole se tarpeellisin osa tätä kokonaisuutta, eikä välttämättä lainkaan hyödyllinen. Enemmänkin kuin pieni ihottuma tai finni; kiusallinen, mutta suht helppo parantaa.. Se ei nimittäin luonnolta vaadi kovastikaan että pyyhkäisee ihmisedustajat dinosaurusten joukkoon; ”Entiset maapallon asuttajat”. Kukaan ei jää kaipaamaan ja sinne katoaa ihmiskunnan ”huikeat” tieteen ja taiteen mestariteokset. Plumpsista vaan! Ja sinne meni! Ja jäljelle jääneitä kovakuoriaisia tai pieneliöitä ei kiinnosta lainkaan.


Suomalaisen eränkäynnin historiaa

Eränkäynti, erämies, eräretki, eräily..jne. Mitä oikeastaan tarkoittaa tuo vaikeasti muille kielille käännettävissä oleva ”erä”-sana.
Eränkävijä on kiertänyt säännöllisesti eräpolkunsa, ja kokenut reitille asettelemansa ansat. Käynyt erällä, siis; eränkävijä.
Päivien tai jopa viikkojen erämatkat eivät ole olleet elämyshakuista vapaa-ajan toimintaa, vaan totisinta totta. Eräksi on saatu lihaa, kalaa, turkiksia, nahkoja jne. Toisin sanoen; hyödykkeitä. Jotain jolla elämä on saatu helpommaksi ja ylipäätään mahdollistettu elämän jatkuminen. Eränkäyntiin perustuvaa kulttuuria sanotaan eränkäyntikulttuuriksi. Jos erä-sanan tarkoitusta lähtee etsimään siten, että miettii mikä sana kelpaisi sanan erä tilalle, on aika helppo päätyä esim. tulokseen ”metsästys”, ”jahti” tai ”saalis”. Jahtikulttuuri, jahtiretki, jahtimies. Metsästyskulttuuri.
Jahti sanahan tulee tunnetusti ruotsin sanasta ”jakt”.. vai tulisiko se sittenkin saksan ”Jagd”-sanasta? Vaiko kenties italian ”yacht-”, portugalin ”iate-” tai ehkä espanjan ”yate-” sanoista?
Vai lieneekö sittenkin niin, että tämä laajalle levivinnyt sana onkin alkuperältään sieltä, josta kyseiset maat saivat turkiksensa. Suomesta, jossa asui jahtikansa?
Yksi kokolailla silmiä avaava merkitys erä sanalle, on Viron kielen "era".
Eramaja tuonee monelle mieleen suomenkielisen erämajan. Mutta mikä tuola eramaja tai suomenkielinen erämaja on alunperin ollutkaan? Jääkauden jälkeen suomeen tultiin Virosta. Olemme alunperin aikalailla yksi ja sama kansa. Kielikin miltei sama, erot kielessä muistuttavat enemmän murre-eroja kuin täysin eri kielien eroja. Eramaja tarkoittaa vironkielessä omakotitaloa, yksityisomisteista, omaa. Ja sanalla era on merkitys, joka tarkoittaa paitsi yksityistä, myös itsenäistä.
Suomen erä-sanalle jos laitamme merkitykseksi yksityistä, itsenöäistä, omavaraista, omaa tarkoittavan merkityksen, niin huomaamme, että se sopii siihen paremmin kuin hyvin.
Nyt esimerkiksi sanat erämaa, eräalue, erätila saavat selkeämmät merkityksen. Samoin eränkäyntiä harjoittava erämies, muuttuu jonninjoutavasta jolkottelijasta itsenäiseksi ja omavaraiseksi omien asioidensa hoitajaksi.
Metsästysalueet olivat alueita, joita joku eränkävijä tai sukukunta oli "pyhitetty" käyttämään. Niiden nautinta ja käyttöoikeus oli siis jollakin lailla määritelty. Ne olivat siis ERÄalueita, erämaita. Omistettuja, eli pyhitettyjä jollekin. Varsinaista omistamistahan tuo ei tarkoittanut, vaan enemmänkin yksityistä käyttöoikeutta.
Samoin erä sanan merkitystä selventää erä-sanan liittäminen saalis-sanaan. Saalis on saatua riistaa. Se on jo saatu haltuun, jolloin se on metsästäjän omaisuutta, siis erää.



Usein kirjallisuus herkuttelee vain huimilla eräseikkailuilla ja etenkin metsästäjien vaativilla erävaelluksilla jossa karhun kanssa lyödään painia ja hirvet hiihdetään kiinni. Eränkäyntikulttuurin voimassaolon kannalta elintärkeä osa oli kuitenkin myös siellä kotioloissa. Eräretkiltä palattiin kotiin. Kota on vanha suomalaisten käyttämä asumus, jota voitiin tarpeen tullen myös siirtää. Kodasta lähdettiin eräkierrokselle ja lopulta palattiin ”kotiin”, eli useamman kodan muodostamaan paikkaan. Kotaa pysyvämpiä asumuksia olivat hirsikodat ja savupirtit. Kodat ja turvekammit säilyivät etenkin pohjoisen lappalaisilla käytössä vielä pitkään tilapäisinä majoituspaikkoina ja yhä vieläkin kotaan törmää silloin tällöin lapinreissulla ja useissa vaeltajien suosimissa kansallis- ja luonnopuistoissa on esim. turvekotia, joissa saa yöpyä. Ihan samoin ovat yksinkertaiset hirsipirtitkin kovasti mieltä lämmittäviä eteläisemmässä suomessa. Nykyään tosin hommaa pilaamaan on noussut erilaiset mutterikodat ja muut grillikatokset, joilla ei ole mitään tekemistä muinaisten suomalaisten asumusten kanssa.
Metsämiesten palattua asumuksiinsa, oli edessä saaliiden loppukäsittelyt ja säilöminen. Liha savustettiin, suolattiin, kuivattiin tai hapatettiin, jotta se säilyisi syömäkelpoisena pidempään. Suola oli harvinainen aines, mutta saatavuuden helpotuttua se nousi säilömisen suhteen ensiarvoisen tärkeäksi. Muut mausteet nousivat suosioon lähinnä siksi, että niillä saatiin härskiintyneen lihan maku peittoon. Etenkin suola ja muut mausteet pitivät yllä ulkomaankauppaa, jossa turkiksia, tervaa ja muita luonnonantimia vaihdettiin ulkolaisiin mausteisiin, teräksiin ja muihin kotomaassa vaikeasti saatavilla oleviin hyödykkeisiin.
Paitsi riistan liha, niin myös muut metsästä saatavat hyödykkeet olivat tärkeässä asemassa. Etenkin marjat kuuluivat suomalaisen ruokavalioon tasavertaisesti riistan ja kalan kanssa. Tärkkelyspitoiset juuret toivat lisäksi energiapitoista täydennystä ruokavalioon.
Eränkäyntikulttuuria voidaan pitää hyvinkin omavaraisena kultuurina.
Turkikset olivat elintärkeä tuote, joiden eristysominaisuuksien ansiosta kylmästä talvesta selviydyttiin. Paitsi että turkikset lämmittivät vartaloa ne lämmittivät myös mieltä, etenkin silloin kun ylimääriset turkikset saatiin lastattua ja myytyä. Turkikset olivat tärkein myyntiartikkeli suomessa muinaisina aikoina. Turkiksia vaihdettiin mausteiden lisäksi mm. kankaisiin, teräkseen, hevosiin jne.
Muinainen turkismetsästäjä saattoi jättää esim. kalastuksen pois omista toimistaan ja keskittyä turkiseläinten pyyntiin. Ylimääräiset turkikset hän vaihtoi kalastukseen keskittyneen henkilön kanssa kalaan.
Aikoinaan taljat olivat tavallaan rahayksikkö, tai samankaltainen kuin nykyään ymmärretään raha. Sana raha on silloin tällöin luettu juurikin oravannahka-sanan lyhennelmäksi. Varmaa tietoa siitä ei ole ja ehkä fiksumpi oletus voisi olla, että sana raha on ollut olemassa jo ennen tätä meidän nykyrahaamme ja se on tarkoittanut kaikkea vaihtotaloudessa käytettyä vaihdettavaksi tarkoitettua asiaa. Vanhaa kieltä on sana skraha ja se on tarkoittanut nimenomaan oravannahkaa.
Kenties raha sana on peruja vaihtotalouden ajoilta? ”Vaihraha tuo kirves tähä ristikettu-turkkiin..”
Eri turkiksilla oli oma arvonsa ja tavallaan pienimpänä yksikkönä toimi oravannahka.
Oravannahkoja käytettiin maksuvälineenä nipuissa. 10kpl nippu on tikkuri ja niitä menee kiihtelykseen 4. Tuollainen 40 oravannahan nippu toi vaihturina arvokkaampaan turkikseen. Eri eläinten turkiksilla oli eri arvo. 6 kärpännahkaa vastasi 10-15 oravannahkaa.
Kullakin eläinlajilla oli vielä omat laatuluokituksensa. Näädännahkoja oli montaa eri arvoista, riippuen värisävyistä. Punakettu, mustakettu, ristikettu jne kaikki samaa lajia, mutta tyystin eri arvoisia turkiksia. Eipä taitaisi monikaan nykyajan metsästäjä ensinäkemältä osata edes erottaa erilaisia pienia eroja turkiksissa.




Eränkäynti nykyään

Tänä päivänäkin metsästä haetaan niin riistaa kuin marjoja ja sieniä jne. Varsinainen eränkäyntikulttuurin aika on kuitenkin historiaa. Jokunen yksittäinen henkilö toki yhä tänäpäivänäkin tienaa elantonsa suoraan metsästä, mutta yhteiskuntarakenteemme ei mahdollista täydellistä omavaraisuutta ilma, että joutuu rajoittamaan elämäänsä säädösten ja lakien vuoksi, jotka on säädetty nimenomaan tällaista yhteiskuntaa varten, jossa nyt elämme.
Joka toinen metsästysseura on nimennyt seuransa ”eräilijöiksi”, ”erämiehiksi”, ”eränkävijöiksi” jne. Vaeltajat ja retkeilijät tekevät ”eräretkiä” ja partiolaiset ja lukuisat muut ryhmittymät kutsuvat itseään "erämiehiksi ja -naisiksi". Sana ERÄ on kokenut kovan inflaation.. Sen merkitys on useimmille mitätön ja sanaa käytetään huoletta miltei mistä tahansa vähänkään metsään liittyvästä toiminnasta. Todellisuudessahan tuo ”erä”-sanan merkitys kattaa niin valtavan määrän erilaista tietotaitoa, toimintaa ja tapaa, että nykypäivän metsästys, retkeily, kalastus, jne. ovat kukin vain yksi pienen pieni osa-alue perinteiseen eränkäyntikulttuuriin liittyvistä aiheista. Useimmiten näitä harrastetaan vieläpä niin modernein välinein ja tavoin, että yhteys todelliseen eräperinteeseen on kaukana tai jopa tyystin poikki.




Eräperinneharrastus tänä päivänä

Englanninkieliset termit; bushcraft ja survival lienevät monille tuttuja. Ne saattavat joillekin tuoda mieleen puolisotilaallisen ramboilun, mutta tästä ei nykyään likimainkaan aina ole kyse. Useimmiten kyse on luonnossa tapahtuvista erätaitoihin liittyvistä harrastuksista.
Muutamalla sanalla haluan selvittää eroa bushcraftin ja survivalin sekä vielä erillisenä osana olevan eräperinne-harrastuksen suhteen. Ajatukset ovat omiani ja jokaisella on oikeus olla eri mieltä;

Bushcraft
on nimensä mukaisesti "puskataitoja".. Ja homman ajatuksena on omata tietotaito joka tekee luonnossa olemisen ja elämisen mahdolliseksi ja mahdollisimman turvalliseksi ja helpoksi. Bushcraftissa tarkoituksena ei ole kaikin keinoin päästä pois metsästä sivistyksen pariin, vaan omatessaan riittävän tietotaidon, voi maasto-oloissa selvitä likimain niin pitkään kuin tahtoo.
Bushcraft on maailmalla kovasti suosiota saavuttanut harrastus, jossa nykyteknologia ja vanhat erätaidot paiskaavat kättä sovussa.
Tarkoitus ei ole paneutua tiukasti muinaisiin erätaitoihin, vaan soveltaen käytetään nykyaikaisia materiaaleja, teknologiaa kuin vanhoja konstejakin.
Tietynlainen vapaus ja harrastuksen aloittamisen helppous, on tehnyt tämän harastuksen erittäin suosituksi. Toisaalta suosio on saanut myös kierot markkinamiehet liikkeelle ja netin syövereistä pumpsahtelee kovin heppoisella tietotaidolla varustettuja bushcraft-mestareita tämän tästä, joilla on kuin sattumalta myynnissä jotain väkisin keksittyä tilpehööriä.

Survival
mielletään erilliseksi opiksi, jossa tavoitteena on selviytyä pois erilaisista hätä- ja ääritilanteista, usein vielä keinoja kaihtamatta. Survival-nimeen liitetään usein hyvinkin militantti toiminta, joka sekin pitää paikkansa vain harvoissa tapauksissa.
Survival-termi kattaa joissakin yhteyksissä kaikenlaisen selviytymisen poikkeusoloissa. Luonnonkatastrofit, sodat, talouden romahtaminen..jne. Eli se kattaa kaikenlaiset ääritilanteet, myös urbaanissa ympäristössä.
Survival-toimintaan kuuluu olennaisena osana luonnosta selviytyminen. Harjoitellaan ja testaillaan taitoja ja sietokykyä selvitä tietty aika luonnossa vajavaisella varustuksella. Survivalissakin käytetään hyväksi muinaisia eränkäyntitaitoja soveltaen niitä olemassaolevaan ympäristöön ja varustukseen. Osa survivalisteista on keskittynyt etenkin luonnonoloissa toimimiseen.
Alunperin ”survival” sana tupsahti Suomeen eräperinne-kirjailija, perinne-ja muinaisruoka-ekspertti ja luonnossa selviämiskouluttaja -legenda Turkka J Aaltosen luotsaamana.
Tuolloin käytettiin luonnossa erämiestaitojen opiskelusta termiä ”survival”. Nykyisin survival-termin merkitys on muuttunut, mutta silloin sillä tarkoitettiin myös perinteiset erätaitojen harrastamista. Aaltosen perustama Suomen Survival Kilta aloitti myös ns. luonnossa selviytymis-kurssit, jotka nykyisin tunnetaan ”ulkoilun turvallisuus kursseina”.
Nykyisin Survival Kilta toimii yhä ja jatkaa alan toimijana kurssittaen ihmisiä ja keräten tietoa. Killan toiminta poikkeaa hieman nykypäivän tiukemman määrittelyn saaneesta ”survivalismista”, kuin myös suosituksi nousseesta ”bushcraftista” sekä myös puhtaaseen eränkäyntikulttuurin aikaiseen toimintaan tähtäävästä ”eräperinne-harrastuksesta”, muodostaen oman lisänsä hienoihin ulkoilmaharrastuksiin.




Eräperinne
keskittyy suomalaisen eränkäyntikulttuurin aikaisen toiminnan ja elämisen tutkimiseen, harjoitteluun ja esille tuontiin. Aidon ja alkuperäisen eränkäyntikulttuurin ymmärtämisen julkituominen on tärkeä osa tämän alkuperäisen kulttuurimme elävöittämisessä.
Harjoittelemalla ja opiskelemalla muinaisia kulttuureita, primitiivisiä tekniikoita ja luonnontuntemusta, saavutetaan tietotaito, jonka avulla ei ollakaan enää riippuvaisia kaupallisista varusteista. Luonnonmateriaalien hyödyntämisellä niin muonan, varusteiden, majotteiden kuin esim. metsästystarvikkeidenkin osalta voidaan siis saavuttaa aika pitkälti täydellinen omavaraisuus.
Tässä harrastuksessa ei yritetä väittää, että vasan tuoreesta nahasta kääritty ”kissa” eli kannettava pussukka, olisi PARAS kantolaite, vaan pyritään ymmärtämään miksi se on ollut käytössä. Samoin ei kukaan väitä, että havupeti olisi PAREMPI makuualusta, kuin akkukäyttöinen lämmitettävä makuualusta, vaan tarkoituksena on sisäistää muinaisen eränkävijän tarkoitusperiä ja samaistua tuon aikaiseen elämään, jotta yhteys luontoon aukenisi vielä paremmin.
Tutustumalla syvemmin eränkäyntikulttuurin aikaiseen elääntapaan, materiaalien käyttöön, varusteisiin, ruoan hankkimiseen, valmistamiseen ja säilöntään jne. sisäistetään muinaisen erämiehen ajatusmaailmaa. Uusia erätaitoja, varusteita, materiaalin käyttötapoja, ruoka-aineita, ruoanvalmistus-tapoja jne voidaan kehitellä yhä samalta pohjalta, jolta muinainen erämieskin niitä kehitteli, ensin pitää kuitenkin ymmärtää, miltä pohjalta ponnistetaan. Uuden erätaidon keksiminen muinaisen eränkävijän tapaan, vaatii sen, että osaa plokkailla ajatuksistaan pois mahdollisimman paljon nykymaailman ajatuksiin vaikuttaneita asioita.
Tulisiko muinaiselle erämiehelle mieleen kehitellä nykyisen moottorisahan mallinen kapistus, jos hän on ikänsä käyttänyt vain pokasahaa? Vai olisiko tuohikäärössä luonnosteltuna sittenkin enemmän pokasahan malliin perustuva aparaatti!
Kyse ei ole siis historiallisten asioiden pelkästä kopioimisesta, vaan enemmäkin elämäntavan omaksumisesta ja ymmärtämisestä.
Tavallaan eräperinne-harrastaja vaikuttaa jopa puolifanaattiselta, kulkiessaan vuohennahasta ompelemansa peite päällään ja suoraan luonnosta saamistaan materiaaleista kyhäämänsä kantolaite selässään. Teltan sijaan hän majoittuu puiden tukemaan, havuilla katettuun suojaansa ja teräksisten risupolttimien sijaan suojaa avonuotionsa kivillä.
Eräperinne-harrastaja siis pyrkii saavuttamaan tilan, jossa hän ei välttämättä tarvitse mitään muuta kuin ympäröivän luonnon tarjoaman ravinnon, suojan ja materiaalin, elääkseen täysipainoista elämää.



Historian tutkiminen ja tunteminen tulevat miltei itsestään tämän harrastuksen myötä;
miten ennen kalastettiin? Harrastaja etsii aiheesta tietoa ja sisäistää samalla aihetta sivuavaa muutakin tietoa. Liistekatiskoiden ja launien merkitykset muuttuvat hassuista sanoista tärkeiksi yksityiskohdiksi, jotka jatkavat tiedonjanoa. Millä launia uitettiin ennen siimojen keksimistä? Luonnonsidosaineisiin perehtyminen alkaa.. Niiniköysi, nokoskuitu, pajunkuori..jne. Paistettiinko saatu kala? Vai keitettiinkö? Mitä jos ei ollut metallista keittoastiaa? Miten tulet tehtiin? Entä jos kalaa tuli yli tarpeiden? Heitettiinkäö pois vai säilöttiinkö? Miten?
Jne jne..
Harrastuksesta tekee hauskan se, että tänäpäivänä tietoa on saatavilla ja olomme ovat turvatut. Voimme siis opiskella paljon enemmän kuin se muinainen erämies. Hänellä oli oppi tullut pakon sanelemana, mutta me voimme jopa kokeilla erilaisia tekniikoita ja materiaaleja, ilman pakottavaa tarvetta.


Suomen Eräperinneyhdistys ry

Suomen Eräperinneyhdistys ry on nimenomaan suomalaisen eränkäyntikulttuurin aikaisiin eräperinteisiin keskittynyt yhdistys. Sen jäsenistö kokoaa tietoja, harjoittelee taitoja ja järjestää myös aiheeseen liittyviä kursseja, joissa käydään läpi moninaisia erätaitoja ja -tietoja. Tapaamisia järjestellään joskus hyvinkin vapaamuotoisesti, jolloin ei moitita goreteksiin pukeutumisia tai gps-laitteiden räpläämisiä. Toki useimmissa tapaamisissamme pyrimme kaihtamaan moderneja materiaaleja ja tekniikkaa ja keskitymme eränkäyntikulttuurin aikaisiin materiaaleihin ja toimintatapoihin omassa toiminnassamme.



Asiasta kiinnostuneet voivat tutkailla Suomen Eräperinneyhdistys ry:n kotisivuja
http://www.sepy.fi
Sivuilla pyritään ilmoittelemaan tulevista kursseista ym. Osaan yhdistyksen omista kursseista otetaan aina muutamia ulkopuolisiakin mukaan pientä korvausta vastaan.
Yhdistyksen periaatteista ja toiminnasta kerrotaan sivuilla, samoin kuin jäseneksi pääsemisestä.

Järjestän eräperinteisiin liittyvää, käytäntöön perustuvaa opetusta myös yritykseni nimissä. Kurssitus tapahtuu maasto-oloissa ja opetuksessani painotan aina oppimista käytännön kautta. Koulutukseni ei ole tarkoitettu riehakkaiksi polttariporukoiden keekoiluiksi, vaan tarkoitus on jakaa tietoa ja taitoa niille, jotka aiheesta ovat aidon kiinnostuneita ja innostuneita.

Veitsi-Kilpailu  Knife Competition

Veitsi-Kilpailu Knife-Competition
To the Knife-Competition facebook site

We have talk a lot about arranging a knife competition where anyone can easily take a part. Competition where everyone are in same category and all kind of knives can be done. No limitation about materials or shapes of the knives. A true world wide knife making competition.
We decided to arrange this competition via facebook. There it´s easy to watch the pictures of knives and the best thing is that it´s easy to vote. Idea is that every person in facebook can vote. So the best knife will be chosen by ordinary people from all around the world. That´s how the winning knife will surely be the one people really like.

Taking part in Knife-Competition is very easy and totally free. In our Veitsi-Kilpailu  Knife-Competition facebook site You can find the instructions how to be a part of this world wide competition.
No need to take this competition too seriously, because one thing in this competition is to gather knife makers from beginners to masters together to learn about others works.

We´ll arrange more competition like this, right after this one.
Next competition will be TeamWork-Competition where two or more makers makes knife together.

Competition is created  by Ilkka Seikku and Jani Ryynänen

Veitsi-Kilpailu Knife Competition