Fight fire with fire!

Tuli - Fire         
copyrights by Ilkka Seikku

Hand drill video
Hand drill materials straight from the nature (teaser)
Bowdrill video
Oval quartz stone and steel spike
Firesteel and flint

Käyn tässä nyt läpi tulenteon erilaisia tekniikoita, tuliporasta aina ruudin hyväksi käyttämiseen asti. Jatkan tätä "Tuli" otsakkeen alla olevaa juttua aika-ajoin, joten jatkoa seuraa aina silloin tällöin.
Huhupuheitten mukaan en kirjoittele, vaan perustan kaikki tekniikoihin ja materiaaleihin liittyvät asiat omiin kokemuksiini ja tietoon joka on tekemisen kautta tullut. En siis kirjoittele tekniikoista joita en koe hallitsevani niin hyvin, että voisin niistä vakuuttavasti kertoa tai materiaaleista joihin en ole konkreettisesti perehtynyt. Sellaista tekstiä on kirjat ja netti täynnä, toisen käden "tietoa".
Jos siis koet että joku kertomani "ei voi pitää paikkaansa", niin ota yhteyttä.

Lähdetääs liikkeelle perusasioista..
Tuli lienee Suomen asuttamisessa ollut kokolailla ehdoton elementti. Tuli luo lämpöä ja turvaa ja tulella muuttuu ravinto helpommin sulavaan muotoon. Tulen avulla valoisaa aikaa voidaan jatkaa, vaikka päivä olisi jo painunut mailleen. Tuli kaataa isonkin haavan ja kovertaa siitä haapion.
Eikä tulta jos ei hiukan savuakin.. savun merkitys on myös suuri, kun perehdytään luonnonoloissa elosteluun. Savu säilöö niin lihat kuin nahatkin ja toimii näkyvyytensä ja hajunsa vuoksi myös merkinantoon pitkällekin matkalle. Jopa palamisesta syntyvä "jäte" tuo osansa ihmisen eloon; tuhka auttaa viljelykasvien kasvattamisessa karuissakin olosuhteissa.
Tuhkan avulla kyetään valmistamaan lipeää, jota tarvitaan niin saippuan valmistuksessa kuin esim. taulan tai nahan muokauksessa. Jossain määrin tuhka toimii jopa suolan korvikkeena, väriaineena jne..

Tulen teko on kautta aikain ollut yksi tärkeimmistä asioista selviytymisen kannalta. Se joka kykeni tekemään tulet, oli kotonaan missä ikinä kulkikaan. Alkuun ihminen sai tulen sattumalta. Salaman alkuun iskemä metsäpalo lienee ollut se yleisin. Kyseinen tulentekotapa ei kuitenkaan ole kovin turvallinen ja kovasti sattumanvarainenkin kaiken lisäksi.. Niinpä tätä tulta koitettiin pitää hengissä kaikin keinoin. Tuli pidettiin yllä jatkuvasti ja siirryttäessä uuteen paikkan, otettiin tuli mukaan. Nuotioon heitettiin arinakääpiä, jotka alkoivat kyteä. Kytevät käävät pakattiin sammaleiden sisään ja käärittiin tuohiseen rullaan. Kulkiessa rullan läpi kulkeva ilmavirta piti kydyn hengissä ja uuteen määränpäähän saavuttaessa, puhalleltiin tämä kyty jälleen liekiksi.

KITKATULET

Kitkatulet voidaan tehdä suoraan luonnosta saatavilla olevista materiaaleista. Kitkatulen-tekotapoja on monia ja kaikkien perus-ideana on kahden kappaleen välisen kitkan avulla tuotettu kuumuus, joka saa aikaan pienen hehkun. Tämä kyty siirretään varsinaisiin sytykkeisiin, jotka saadaan palamaan liekillä.

Tuliporalla tulenteko onnistuu maastossakin, kun materiaalit on osattu valita oikein.

Käsiporalla tulenteko
Yksinkertaisimmillaan kitkatulet voidaan tehdä käsiporalla. Tällöin tarvitaan sopiva porakeppi ja porakepin materiaaliin sopiva aluspuu. Porakeppiä pyöritetään kämmenten välissä vasten aluspuuta. Porakepin pyöriessä aluspuun kolossa, saadaan irtoamaan puujauhoa. Kitkan aiheuttaman kuumuuden noustessa riittävän korkeaksi, alkaa puujauhe kytemään. Kämmenten välissä kepin pyörittäminen vaatii kuitenkin erinomaiset materiaalit, joita Suomen kosteissa metsissä harvemmin tulee vastaan.

Tässä video, jossa koetan selittää ja näyttää käytännössä, käsiporan toiminnan ja kerron myös materiaaleista.
Käsiporalla tulenteko

Kaikkein primitiivisin keino luoda tulet on mennä metsään vailla mitään varusteita ja tehdä tulet luonnonmateriaaleista, joita ei esikäsitellä mitenkään.
Aiheeseen liittyvän videon näytepala (koko videon lataan tuubiin jos kiinnostuneita löytyy riittävästi
Making fire with unprepared natural materials

Tulenteko jousiporalla
Materiaalien suhteen voidaan tasoa laskea hiukan, kun porakeppiä pyöritellään jousella(kuva yllä). Jousta käytettäessä tarvitaan lisäksi porakepin yläpäähän erillinen kämmenkappale. Siihen sopii erinomaisesti hirven jalkaluiden välistä löytyvä nikama, jossa on täydellisesti porakepin päähän sopiva kolokin valmiina. Myös kovasta pahkasta tai kivestä voi tehdä kämmenpuun.
Lisäksi kitkatulenteko tapoihin luetaan perinteisesti ns. auraus ja sahaus menetelmät. Nämä jälkimmäiset ovat olleet yleisessä käytössä vielä -40 luvullakin ja myös myöhemminkin. Silloin on käytetty hyväksi ruutia. Aluspuuhun on koverrettu pieni kolo, joka on täytetty ruutijauheella. Kolon päältä on toisella puukepillä "sahattu", kunnes kuumuus saa ruudin leimahtamaan. Ruuti palaa kuitenkin silmnräpäyksessä ja sen vuoksi on kolon toiseen sivuun pitänyt asetella ohut tuohen suikale, johon liekki tarttuu. Auraus-menetelmässä työnnetään kiilamaista keppiä urassa edestakaisin ja uran päässä tai keskivaiheilla on koverrettu kolo, jossa joko taulaa tai ruutia.
Kun materiaalit ovat oikeat, aiheutuu kitkasta kuumuutta helposti ja jauheen tulisikin olla heti alkuun tumman ruskeaa tai mustaa. Liian vaalea jauhe kertoo yleensä siitä, että joko molemmat kappaleet ovat liian pehmeitä tai sitten toinen kappale on selkeästi kovempi/pehmeämpi kuin toinen. Jostain on tullut vallalle olettamus, että porakepin ja aluspuun pitäisi olla eri kovuiset, toisin sanoen; toinen pitäisi olla pehmeää ja toisen kovaa. Tämä olettamus on täysin väärin ja se on varmastikin saanut alkunsa vain kevyestä olettamuksesta, mutta aikojen myötä lukuisissa kirjallisissa viittauksissa tuohon on vedottu ja kyseinen olettamus on alettu ottaa täytenä totena. Se kertoo vain ja ainoastaan siitä, että monelta "tietäjältä" puuttuu käytännön kokemus aiheesta.
Materiaalien pitäisi olla mahdollisimman samanlaisia! Tällöin saadaan mahdollisimman hyvä kitka, joka tuottaa paitsi kuumuutta, myös jauhetta. Liian pehmeät materiaalit siis tuottavat paljon jauhetta, mutta vähän kuumuutta. Liian kovat materiaalit taas tuottavat kyllä kuumuutta, mutta eivät jauhetta.
Lehtipuut ovat parempia kuin havupuut. Havupuiden sisältämä pihka kovettaa kitkapinnat ja jauhetta ei synny. Toisiaan hankaavat pinnat ovat hetken kuluttua kuin lakatut!
Poikkeukset vahvistavat säännöt.. Esimerkiksi myrskyn poikki repäisemä kuusi, jonka tyvi on jäänyt pystyyn ja katkeamiskohdassa törröttävät piikkiset säleet. Joitain aikoja kun tällainen torso on metsässä törröttänyt ja kastunut ja kuivunut lukuisia kertoja, häviää pihka näistä alastomista puusäleistä. Kuivuneen kuusen materiaali on melkolailla sopivaa tuliporaan. Se on hyvin kuivaneena riittävän kovaa tuottamaan kuumuutta, mutta sen verran huokoista, että siitä irtoaa helposti jauhetta. Samoin on asian laita kaatuneen puun rungossa. Siitä pihka kuitenkin häviää paljon hitaammin ja yleensä sekin vain puun pintaosista.
Männyssä pihka pysyy huomattavasti pidempään, johtuen tiukemmasta rakenteesta ja erilaisesta pihkan koostumuksesta. Puheet tervaskantojen käyttämisestä tuliporan materiaalina ovat useimmiten vain lennokkaan mielikuvituksen ja kokemattomuuden tulosta. Tervaskannon puumateriaalia voisi käyttää poran ja aluspuun materiaalina pitkän lipeäkäsittelyn ja rajun paahtamisen jälkeen. Paahtaminen pitäisi olla kuitenkin niin pitkäaikaista, että terva saadaan itketettyä puuaineksesta likimain kokonaan pois.
Haapa ja leppä ovat hyviä materiaaleja koivu toimii myös, mutta rakenteeltaan tiivis koivu on selkeästi huonompi kuin esim. haapa. Monien lehtipuiden, etenkin pajun sukuisten, juurakoista löytyy erinomaista materiaalia. Juurissa on kuitenkin runsaasti kosteutta, mutta huokoisen rakenteen ansiosta, kuivaaminen on melko nopeaa.

Tässä video, jossa teen tulet tuliporalla ja koetan selvittää niin materiaaleihin kuin tekniikkaankin liittyviä seikkoja. 

SOIKEA TULUSKIVI JA TULIORA

Raudan ja sitä kautta teräksen ilmaantuminen suomalaisen erämiehen saataville, helpotti myös tulentekoa.

Todettiin, että kovaksi karkaistusta hiilipitoisesta teräksestä saadaan irtoamaan kyteviä lastuja, kun se iskeytyi kovaa ja terävää kiven pintaa vasten. Tulusrauta, eli karkku, lienee suurelle osalle tuttu. Mutta ennen tulusrautaa, oli käytössä ns. soikea tuluskivi ja teräksinen ora, eli ukontulukset. Ukko oli suomalaisessa mytologiassa ylin jumaluus ja yhdistettiin tietysti ukkoseen. Jo kivikaudella valmistettuja kivisia talttoja ja kirveitä löydettiin muistona menneistä ajoista jo paljon ennen nykyaikaa. Silloin löytyneiden kivitalttojen ja kirveiden uskottiin olleen salaman kärkiä, ukon vasamia. Salama sai usein aikaan metsäpaloja ja niinpä Ukko liitettiin hyvin vahvasti tulen syntyyn. Hatarasti viritelty mytologinen teoria Hieros gamos myytistä, perustuu pitkälti ukkosen, salamoinnin ja tulen ympärille. On jopa surullista, että myös soikea tuluskivi on liitetty kyseiseen keksittyyn myyttiin, jopa niin vankasti, että koko tulenteon funktio on tehty täysin tyhjäksi. Hieros gamos myytissä, soikea tuluskivi edustaa naisen sukupuolielintä ja tyystiin ja pelkästään lennokkaan mielikuvituksen tuotteena. Soikea muoto ja ura kiven pinnassa ovat saaneet asiantuntijoiden mieleen naisen sukupuoielimen ja kaikki muu on unhoittunut.. On jopa todettu erittäin arvostetulta taholta, että soikean tuluskiven muoto ei voi perustua tulen teon funktioon vaan kyseessä on täysin symbolinen merkitys. Johtuisikohan tuollainen olettamus ihan vain siitä, että soikean tuluskiven käyttö vaatii kätevyyttä ja jonkinlaista kokemusta materiaalien työstöstä, sekä aimo annoksen periksiantamattomuutta? Uskoisin näin!

Tuollainen olettamus ja itsekseen järkeilty suoranainen päätös, sai riittää totuudeksi. Soikean tuluskiven annettiin ole rauhassa, eikä testejä juuri ole sen jälkeen tehty. Vakuuttavasti on toistettu tuota hieros-gamos myytin ja soikean tuluskiven yhteyttä. Silloin tällöin on todettu, että "soikealla tuluskivellä tehtin tulet.." Vaikka konkreettinen tieto ja kokemus on puhdas, pyöreä nolla.

On jopa nähty niinkin irvokasta ja asiantuntemukseltaan pohjalukemissa olevaa meininkiä, että on esitelty tulusrautoja ja soikeita tuluskiviä käytetyn yhdessä. Ei kovin vakuuttavaa.

Uskomuksilla ja muilla olettamuksilla saadaan seliteltyä asia kuin asia ja tietoa ei tarvi olla edes siteeksi. Mystiikka on kivaa, eikä tarvi edes tehdä mitään.. riittää kun on jänniä kuvia ja lennokkaan salaperäistä juttua. Nykypäivän "muinaisuskovat" eivät taida oikein sisäistää, että entisaikoina eläminen ja selviytyminen vaati muutakin kuin noitapiirissä tanssahtelua ja jumaluuksiin uskomista. Kätevyys, nokkeluus ja raaka fyysinen työ olivat elinehto ja sietäisi olla vieläkin. 

Ajatusleikkiä:

Mitäs veikkaatte, miltä tämä nykyaika mahtaa näyttää tulevaisuuden arkeologin ajatuksissa? Valtavia kirkkorakennelmia, joissa uhrialttarit ja jäänteitä statussymbolista; miehestä joka on hakattu puuristille. Jokaisesta asumuksesta löytyy myös uhrialttari! Huonejärjestyskin perustu tuohon uhrialttariin, eli tietysti televisioon. Huonekalutkin on järjestelty kunnioittamaan tuota mystistä Ukko ylijumalan sädehtivää messulaitosta. Antanee kohtalaisen uskonnollisfanaattisen kuvan yhteiskunnasta, vaikka arkisessa kuvassa yhteiskunnassamme, ei uskonnollisuus juuri edes näy. Mistään ei löydy jäänteitä ojankaivajan arkisesta elämästä nalkuttavan eukkonsa ja huutavien kakaroittensa kera tai työttömän tuurijuopon tympeän harmaasta elosta, mutta kirkot, hautuumaat, kappelit jne löytyvät vielä tuhansien vuosien päästä. Kenties löytyy uskonollisissa rietastelumenoissa käytettyjä, seksuaalisuuteen vahvasti viittaavia "colt"-jumalan nimellä varustettuja "äiti maa" uhriesineitä. Niitä joihin symbolisesti siitetään "tulen siemen", eli tuutataan kaasua(symbolisoi miehen sukupuolielintä) alapään reiästä(joka symbolisoi tietysti naisen sukupuolielintä) ja "elämän rattaasta" pyöräyttämällä, saadaan sinkoilevat kipinät sytyttämään tuon siemenen elävään liekkiinsä! Mahtavaa meininkiä, eikä poikkea piiruakaan näistä hieros gamos pelleilyistä. Ehkä löyty jäänteitä myös Suomen kansallisurheilusta; viinanjuonnista? Tiineenä olevan naisen muotoista kirkasta esinettä on palvottu ja symbolisesti juotu lapsivedet. Päihdyttävän taikajuoman avulla on vaivutta transsiin ja päästy yhteyksin henkimaailma kanssa.. Vai oliko jollain joku parempi selitys sille, että miksi on juotu selvästi myrkyksi luokiteltavaa nestettä? Tai miksi asumusten keskeisimmällä paikalla tönöttää taikalaatikko?? Soikea tuluskivi on noihin verrattuna arkistakin arkisempi käyttökalu!

Hieros gamos koohotusta ja muuta jeesustelua..

Tuohon aikaan ei vielä olleet piikivet kovinkaan suomalaisten tiedossa, sillä piikivi on saapunut Suomeen laivojen painolastina. Laivat saapuivat Suomeen hakemaan turkiksia, tervaa ym. tarpeellista materiaalia ja tullessaan, niiden ruumaan oli lastattu maa-ainesta, jottei ilman lastia olevat kevyet laivat olisi kaatuneet merenkäynnissä. Painolastit purettiin rannikoille ja tilalle otettin kauppatavara. Suomen maaperässä ei luontaisesti yleistä piikiveä ole, mutta skandinaviasta saapuneiden laivojen kotisatamissa piikivi on hyvin yleinen.

Ennen "ulkomaankaupan" yleistymistä, suomalaiset käyttivät kvartsia likimain samaan tapaan kuin käytettiin monissa muissa maissa piikiveä. Siitä valmistettiin alkeellisia leikkaamiseen ja kaapimiseen tarkoitettuja työkaluja. Kvartsi on hyvin kovaa, mutta myös paljon karkeampi jakoista kuin esim. piikivi. Yleisesti oli tiedossa, että nämä "ukontulikivet" hokasivat kelmeää valoa kun niitä iski yhteen tai voimakkaasti hieroi vastakkain. Harmi vain, että nuo "kipunat" eivät olleet riittävän kuumia, jotta niillä olisi sytyttänyt mitään.

Teräksen yleistyessä, huomattiin että kun teräs ja kvartsi iskettiin yhteen, irtosi kovaksi karkaistusta teräksestä hehkuvia, pieniä hiukkasia. Päivänselvää on, että moisen todettuaan, muinainen erämies halusi koittaa onko kipinää mahdollista saada niin isoksi ja kuumaksi, että sillä saa taulan kytemään.

Kuraksen, eli puukon terän, joka siis on karkaistua terästä, kalskahtaessa kvartsikiven pintaan, saatiin jo komeita kipinöitä, joita mahdollisesti saatiin hyppäämään taulan palaankin. Terä tosin kärsi aina raskaasti moisen retuutuksen jäljiltä. Niinpä päätti joku viisas, että takoo erillisen kappaleen, jonka karkaisee kovaksi ja käyttää sitä tulen iskennässä. Syntyi tuliora. Vahvan, suoran naskalin tapainen piikki, jonka tasoitetun kärjen terävään kulmaan kvartsikivellä viistäen iskettäessä saatiin helposti kipinöitä, joiden lentoa pystyi hiukan ohjailemaan. Näin kipinät saatiin opastettua paremmin kohti oran ympärille rullattua taulanpalasta.

Soikean tuluskivi on erittäin pitkään ollut mysteeri. Lukuisia teorioita on esitetty ja on jopa esitetty monia kertoja, että koko soikea tuluskivi on pelkkä uskonnollinen symboliesine. Myös tulentekotekniikoita on esitetty teoreettisesti monenlaisia.

Aloin tutkimaan joskus 2000-luvun alkupuolella soikeista tuluskivistä olevia tutkimuksia. Hämmästys oli suuri, kun tutkimuksissa ei juuri tulia oltu tehty. Oltiin vedelty mitä lennokaimpia johtopäätöksiä, ilmeisen turhautuneina siitä, kun tuli ei ollutkaan syttynyt. Ajattelin, että koko paletti on tutkimuksissa aloitettu tyystiin väärin; jokaisessa tutkimuksessa ja kokeessa oli ensin mallinnettu soikea tuluskivi ja vasta sitten alettu pähkäilemään että mitä sillä tehdään.

Päätin toimia toisin. Otin tavoitteeksi, että teen tulet kvartsikivellä ja teräksen kappaleella ja pyrin pyyhkimään mielestäni soikeisiin tuluskiviin liittyvät olettamukset täysin. En siis ala tietoisesti pyrkimään kohti muodoltaan tuttua soikeaa kvartsi kiveä, joita on maastamme löydetty lukuisia.

Ensin etsin sopivaa kiviainesta. Iskin lukuisia puukon teriä rikki kvartsiitti kiviin, samoin kuin puhtaisiin kvartsikiviin, joita maastossa eteeni sattui. Totesin aika nopeasti, että nimenomaan kvartsi on se joka saa teräksestä kipinät irti. Myös kvartsiitti kelpasi, mutta vain jos siinä oli reilusti kvartsia isoina alueina.

Keräilin kymmeniä ja satoja kiven palasia, ja samoin taoin, niin kylmätaontana kuin normaalistikin valtavat määrät erilaisia vastakappaleita. Teräviä, lattanoita, isoja, pieniä jne tulioria. Kokeilin raapia oralla kiviä saadakseni kipinää, koitin iskeä suoraan kohti kiveä, viistäen ja toisin päin lyömällä kivellä oraa. Kipinää tuli ja vaikutti selvältä, että näistä ateriaaleista on mahdollista saada edes jollain tavalla kompakti tulenteko-setti.

Tajunnassa oli pako pitää myös se, että tulusrautaahan ei vielä ole olemassakaan. Ja joku on väkisinkin ollut syynä siihen, että niinkin helposti saatavilla oleva materiaali, kuin kvartsi, vaihdettiin todella nopeasti tuontitavaraan, eli piikiveen. Muutos tapahtui niin nopeasti ja radikaalisti, että koko soikean tuluskiven käyttö painui hetkessä unohduksiin. Tuhanneksi vuodeksi!

Tulen iskentä soikealla tulusivellä, ei siis varmasti voinut olla kovin helppoa, sehän on selvä. Uskoakseni juuri tämä on pelotellut aiemmat soikeaa tuluskiveä tutkineet tekemään hätäiset johtopäätökset pelkkien olettamuksien perusteella. Sinänsä luulisi sen olevan päivänselvää, että tulenteon tekniikka on tulusraudalla reilusti helpompaa ja odottaa sopii, että soikea tuluskivi on melko vaikea väline..

Vihdoin sain vuonna 2004, lukuisten eri kokeilujen jälkeen muokkailtua välineet ja tekniikan sellaisiksi, että tulenteko onnistui poikkeuksetta. Tiettävästi tämä oli ensimmäinen kerta kun näillä välineillä tuli on todistetusti tehty! Löydetyt soikeat tuluskivetkin ajoittuvat tuhannen vuoden päähän viikinkiajalle..ja tieto tulen teon tekniikasta oli kuollut. Ajatuksena kiehtova, että tuo muinainen tuli leimahti omien käteni kautta taas liekkiinsä. 

Täällä sivuilta 4-7 löytyy ensijulkaisu kokeellisesta tutkailustani Arkeologia NYT-lehdestä, sekä myös selkeä selostus tekniikasta.

Ja juttuun sain kommenttia, jonka voit lukaista täältä, sivut 19-20 ja vastaukseni voit lukea täällä sivulla 26.

Myöhemmin on ollut joitain kokeilevan arkeologian harrastajia, jotka ovat kehitelleet myös erilaisia tekniikoita, mutta pohjaten löytyneisiin kiviin ja niistä löytyviin jälkiin, ei raapaisutekniikka, jota yhä vaan sitkeästi tarjotaan, ole kovin varteenotettava vaihtoehto sille, mikä tuo tulenteon tekniikkä aikoinaan oli.

Sekin tuntuu olevan tyystiin kadoksissa oleva asia, että teräksen laatu ei menneinä aikoina ollut yleensä kovinkaan kummoinen. Hiilipitoisuudet olivat mitä sattuu ja useimmiten teräkset olivat paljon vähähiilisempiä ja pehmeämpiä mitä nykypäivänä esimerkiksi perus puukkoteräksenä käytetty 0.8% hilipitoisuudella oleva teräs. Ja tämä 0.8%:n teräs ei ole edes kovinkaan kummoinen tulioran tai tulusraudan materiaaliksi. Tosiasiahan on kuitenkin, että useimmalle nykyajan ihmiselle tuottaa tuskaa tehdä tulet tulusraudallakin vaikka raudan hiilipitoisuus olisi yli 1%! Olen tehnyt 2000 luvun alusta asti päätyökseni myyntiin erilaisia taonta jne tuotteita. Tulusrautoja mahtuu joukkoon melkoinen määrä. Joskus sain ajatuksen tehdä rautoja huonommasta materiaalista, ikään kuin saadakseni autenttisempaa tavaraa, koska tuntuu välillä hölmöltä tehdä vaikeahko tulentekoväline huippumateriaaleista, jotta tumpuloinkin tumpula saisi sillä tulet tuherrettua... Käytin jopa jousiterästä, jossa hiiltä van 0.4-0,5%. Se on todella vähäinen hiilipitoisuus tulusraudalle! Silläkin kykeni kuitenkin tekemään tulet, mutta todella vaikeaa se oli. Useimmat ihmiset eivät saa kipinää taulaan edes 0,8% hiiliteräksestä tehdyllä raudalla. Vaati siis kokemusta ja taitoa kun materiaalit ovat kehnommat. Ja näin on asia ollut entisaikoina!

Raapaisutekniikkaa voi jokainen kokeilla vaikka nyt alkuun 0,8% hiiliteräksellä, joka siis olisi soikean tuluskiven aikakautena ollut äärettömän huikea materiaali!! Viikinkiaikaisten miekkojen teräksiä on tutkittu ja soikeat tuluskivet ajoittuvat samoihin aikoihin. Miekkojen teräsmateriaali yltää äärettömän harvoin jos koskaan tuona aikana samaan tasoon, mitä nyt esim. 0,8%:nen perus hiiliteräs. 

Kivellä iskettäessä tuokin teräs toimii. Kiitos kiven koon ja massan, joka on se mikä on, juurikin siitä syystä, että iskeminen olisi helpompaa.

Jokainen voi tästä vetää johtopäätökset itse.. mutta luulisi että johtopäätös on aika selvä..

Tässä sinänsä mukava kokeellinen tutkimus, jossa ikävä kyllä tarjoillaan raapaisutekniikkaa, eikä edes ihmetellä miksi kivet ovat niin isoja ja raskaita tai miksi jäljet kivien pinnassa eivät tue raapaisutekniikkaa..jne jne..

Ovala eldslagningstenar- vad har de använts till?

Kävin siis tuossa tuletekoa etsiessäni eräänlaisen kehityskaaren läpi ja päädyin esineisiin, jotka eivät poikkea mitenkään löytyneistä esineistä. Muodottomat kivenmurkulat alkoivat muotoutua pakostakin funktionaalisempaan muotoon ja tulioralle löytyi oikeanlaiset mittasuhteet. Lopputuloksena kädessäni oli soikea n.10senttiä pituudeltaan oleva sileäpintainen kvartsikivi ja toisessa kädessä pyöreäperäisellä puukahvalla varustettu n.5mm vahva naskalimainen piikki, jonka kärki tasoitettu tasaiseksi, jolloin varsi ja tasainen pää muodostivat terävän kulman. Tuohon kulmaan kiven tasaisella pinnalla viistäen iskettäessä, sai oran kärjestä irtoamaan hehkuvia lastuja, jotka sai taulaan asti. Illerupista soikeiden tuluskivien läheisyydestä löydettyjen rautaisten piikkien kärjet ovat täsmälleen samanlaiset kuin kärjet jotka muotoutuvat kivellä iskettäessä. Tämä tukee todella vahvasti tätä tekniikkaa. Nuo Illerupin löydöksen tuliorat, ovat ensimmäinen konkreettinen todiste soikean tuluskiven vastakappaleesta. Itse sain käsiini kuvan illerupin tuliorista vasta kun oma kokeiluni oli valmis. Oli mukava nähdä nuo aidot orat, jotka olivat kuin kopioita omista tekeleistäni! Suomessa löydetyistä "naskaleista" tai "paimensauvaneuloista" saattaa hyvinkin osa olla tulioria. Se voitaisiin ehkä jopa saada selville, jos jolakin "isokenkäisellä" olisi edes hitunen mielenkiintoa selvittää asioiden todellista luonnetta. Orien teräslaatu ei nimittäoin ole ihan se ja sama mitä se on, vaan oraan tarvitaan runsashiilistä ja kovaksi karkaistua terästä, jota ei ole päästetty. Tämä lämpökäsittely saattaisi hyvin säilyneissä teräskappaleissa olla vielä selvitettävissä. Naskalin kärki ei saa olla liian kova ja jos se olisi karkaistu, pitäisi se ehdottomasti myös päästää sitkeyden lisäämiseksi. Paimensauvaneula, jonka oletettu funktio on vain ja ainoastaan solkineula, ei vaadi edes terästä. Paimensauvaneuloja toki on valettu jopa pronssista, jolloin ainakaan ne eivät sovi tulioraksi. Mutta jos itse nyt miettisin miten tuliora kulkisi parhaiten mukana, niin en voi sulkea pois ajatusta ns. kaksois-käytöstä, eli aivan hyvin tuliora on voinut kulkea viitan kiinnittimenä ja tarpeen vaatiessa otettu käyttöön. 

Vasemmala Illerupin löydöksen tuliora ja tuluskivi. Tuluskiven muoto on miltei pyöreä, näyttää jopa rantakiveltä, jonka vesi ja hiekka on itsekseen muotoillut. Mutta illerupista löytyi kasapäin myös ovaaliksi muotoiltuja kiviä ja Suomessahan on suurin osa kivistä selkeästi ovaalin mallisiksi muotoiltu. Kannattaa kiinnittää huomiota kiven pinnan uraan. Mikäli käytettäisiin raapaisutekniikkaa ja ura olisi sitä varten tuossa, niin nuo raaputtelujäljet pitäisi olla linjassaan uran kanssa. Selkeästi voidaan nähdä, että ora on suihkinut pitkin kiven pintaa laajalla alalla. Näin käy kun kivellä isketään oraa, eikä toininpäin. Miksi kivi olisi noin iso jos käytettäisiin raapaisutekniikkaa? Raapaisutekniikka jos olisi ollut vallalla, niin kivet olisivat 4-5cm pitkiä ehkä pari kolme senttiä leveitä ja melko tasasivuisia. Vahvuutta ei tarvittaisi kuin sentin verran. 

Oran kärki kertoo myös tekniikasta enemmän kuin kymmenen mystifioitua muinaisuskonto keksintöä.. Kärki on tasaisesti "teroittunut" melko jyrkkään kulmaan. Raapaisutekniikalla ei yksinkertaisesti synny tuollaista muotoa oran kärkeen, ei sitten niin millään.

Ja entäs se naisen sukupuolielin-symboliikka? Missä se on?

Tällaista tekniikkaa monet tarjoilevat ja hienollta ja helpoltahan se näyttää. Jopa niin helpolta että on suoranainen ihme, että tulusrauta peittosi tämän tulentekotavan yhdessä hujauksessa. Omituista on sekin, että kukaan ei ikinä suostu näyttämään tätä tekniikkaa livenä. Miksiköhän ei? =D Tuohan näyttää helpommalle kuin nykyaikaisella firesteelillä kipinöiden singauttelu!

Kivellä iskemistä olen esitellyt varmasti sadoille ihmisille niin kursseillani kuin epävirallisissakin yhteyksissä ja monet ovat itsekin saaneet tulet tehtyä. 

Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin "Maan muisti" dokumentti-elokuvassa on kuvattu ensi kertaa elävää kuvaa, kun isken soikealla tuluskivellä kipinän taulaan.

Maan muisti 

Oran kärkikin kuluu tyystiin eritavoin, jos käytettäisiin raapaisutekniikkaa.

Soikean tuluskiven ovaali muoto on erittäinkin funktionaalinen. Kiven muoto ja myös kiven koko tukevat melkolailla ehdottomasti nimenomaan käytännöllisyyttä. Ovaali muoto sopii kämmeneen erinomaisesti ja kiven koko ja massa tekevät iskemisestä paljon helpompaa ja tehokaampaa kuin pienemmällä kivellä. Löytyneiden kivien koko ei varmasti olisi niin samankaltainen jos kyseessä olisi pelkkä symbolinen esine. Ja mikäli tuleniskennän tekniikka olisi esim. paljon mainostettu "raapaisutekniikka", niin kiven ei tarvitsisi olla näin iso ja painava ja sitä kautta hankala mukana kuljetettava kuin pienempi ja keveämpi kivi.

Kiven pinnassa oleva ura, joka on aiemmin määritelty olemaan joko naisen sukupuolielimeen kuuluva (sinänsä voisi olettaa, että tuo asia olisi tyrmätty heti, kun urat kivien pinnassa ovat usein miten sattuu ja monissa kivissä on kaksi tai useampiakin uria..) tai sitten tästä raapaisutekniikasta johtuva, on sekin erittäin oleellinen. Raapaisutekniikkaa vastaan sotii se tosiasia, että urat eivät koskaan mene kiven toiseen reunaan asti. Raapaisutekniikalla, eli oralla kiven pintaa raapaisemalla, pitäisi löytyneissä kivissä olla selkeät merkit tuosta raapaisusta. Tarkoittaa siis sitä, että urasta pitäisi jatkua raapaisujälkiä kiven toiseen sivuun. Tietenkin! Tulitikkuaskin raapaisupinnastakin voi jokainen nähdä, että raapaisemalla pintaa, jäljet jatkuvat aina toiseen reunaan asti. Näin ei ole soikeiden tuluskivien pinnalla nähtävissä. Sen sijaan kivien sileällä pinnalla on selkeitä merkkejä raapaisuista, jotka ovat tietysti tulleen kun kivellä on isketty oraa, eikä suinkaan toisinpäin. Jotkut kivet ovat jopa kuluneet kourumaisiksi toiselta puoleltaan.

Uran merkitys aukeni minulle luonnostaan. Aikani kivellä oraa iskiessä ja tulia tehtyäni, totesin, että oran kärki teroittuu. Ideanahan on, että oran kärki on tasainen ja varren kanssa tuo tasainen kärki muodostaa terävän kulman. Ora täytyy siis aika-ajoin hioa tasaiseksi, jotta saadaan jälleen muodostettua tuo kulma. Ja mikäpä muu siinä lähimpänä hiomakivenä onkaan kuin tuo soikea tuluskivi.. Sileää pintaa vasten hiottaessa, tylstytys oli kuitenkin tehotonta. Tarvitaan siis karkeampi pinta. Kiven sileää pintaa aikansa oran kärjellä hangatessa, sileäksi hiottu pinta antaa periksi ja syntyy ura, joka pohja on karkea. Erinomainen paikka hioa kärki tasaiseksi. Mitä ilmeisimmin tuo ura hiottiin tai tikattiin jo kiven tekovaiheessa, etenkin jos tekijänä oli kokeneempi tulentekijä. Että se siitä symboliikasta.. 

Soikea tuluskivi on siis erittäin funktionaalinen esine, ilman mitään turhaa, edes uskomuksiin perustuvaa symboliikkaa! Pelkkää käytännön sanelemaa kylmää tehokkuutta.

Valmistamani soikea tuluskivi kvartsiitista ja tuliora. Tulioran varren ympärille kääritty taulaa.

Puisen kahvan pyöreä pää antaa mahdollisuuden pitää kahvaa esim. polvea vasten.

Oma, kokorautainen tulioramallini, joka antaa tilaa myös ajatukselle, että niin sanotut paimensauvaneulat, saattavat hyvinkin olla perua tästä nimenomaisesta tulentekotavasta.

Kuvassa on kvartsinen tuluskivi.

Katso video ukontulusten käytöstä!